Raimo Laine ja Pia Laine ovat isä ja tytär, jotka molemmat ovat aktiivisia Munkinseudun senioreiden jäseniä.
Omia polkuja perille
Raimo, 88, liittyi Munkinseudun senioreihin 2017 naapurinsa, yhdistyksemme pitkäaikaisen puheenjohtajan Eeva-Tuulikki Niinikankaan innoittamana. Raimo oli jäänyt leskeksi, mutta ei halunnut jäädä suremaan neljän seinän sisään. Raimo on ollut aktiivinen liikkuja ja toimija koko elämänsä ajan. Munkinseudun senioreissa Raimo on pitkään kuulunut jokaviikkoiseen kävelyporukaan. Säännöllisesti hän osallistuu ruokailutapaamisiin, myös elokuvat ja musiikkitapahtumat kiinnostavat.
Piasta, 64, tuli Munkinseudun senioreiden jäsen 2024. Hän oli aikansa kuunnellut isänsä kehuja yhdistyksen monipuolisesta ohjelmatarjonnasta ja päätti heti eläkkeelle jäädessään tulla mukaan – kokeilemaan, kuten hän ajatteli. Yksittäisenä vetonaulana oli yhdistyksemme retki Tukholman antiikkimessuille, jonne Pia halusi päästä mukaan. Pia ei työelämävuosinaan harrastanut yhdistystoimintaa, mutta innostui senioritoiminnasta niin paljon, että antoi itsensä tulla nopeasti houkutelluksi mukaan toimihenkilöksi Munkinlounas-tapahtumia järjestämään. Pia osallistuu mielellään kevyen musiikin tapahtumiin ja käy vierailukohteissa, joihin ei muuten pääsisi tai tulisi lähdettyä.
Yhteisöllisyys tärkeää
Tärkeä yhdistävä tekijä isällä ja tyttärellä on ollut huumorintaju. Nauraen Pia kertoo, että lapsena Raimo vei hänet palloiluharrastusten pariin, nyttemmin senioriyhdistykseen. − Sitä ei olisi lapsena osannut edes kuvitella!
Raimo ja Pia pitävät yhteyttä lähes päivittäin. Pia neuvoo Raimoa IT-asioissa, Raimo taas toimii kannustajana, kun Pia pähkäilee ratkaisujaan. Yhdessä pohditaan, mitkä senioritapahtumat kiinnostavat. Moniin mennään yhdessä.
Raimo ja Pia edustavat eri sukupolvia, mutta kokevat senioritoiminnan samanlaisena, ovathan molemmat kuitenkin työelämän taakseen jättäneitä. Erityisen tärkeänä molemmat pitävät yhteisöllisyyttä, vuorovaikutusta muiden jäsenten kanssa. Molemmat haluavat rohkaista jäsenistöä tulemaan mukaan erilaisiin tapahtumiin – myös sellaisiin, jotka eivät ehkä heti tunnu omilta jutuilta, sillä kaikista voi löytyä uusia juttukavereita.
Isän ja tyttären tarina osoittaa, kuinka yhteisöllisyys ja jaetut kokemukset voivat myös sukupolvien välisessä vuoropuhelussa rikastuttaa yhdistystoimintaa. Heidän esimerkkinsä kannustaa meitä kaikkia osallistumaan, kuuntelemaan ja jakamaan – olipa vierellä oma perheenjäsen tai uusi ystävä yhdistyksestä.