Meidän runomme

Haukion ”Katso pohjoista taivasta” avasi tien omakohtaisiin runoelämyksiin ja yllättäen useimmat runot olivat tuttuja ja rakkaita. Jonkun kotona luettiin lapsille Kalevalaa ruokapöydässä. Sen maaginen rytmi ihastutti pikkuväkeä. Niin myös seuraavassa polvessa, jolle luettiin Helkavirsiä. Tumman maammon marjan retket sekä hirvittivät että kiehtoivat. ”Hellaan laakerit” viritti muistoja kansallisesta olympiamenestyksestä taiteessa. Näemme lippujen liehuvan, voittajan seppelöitynä. Äidin kuva nousee mieleen äitienpäivän tienoilla, ei vaan runossa vaan muutenkin. Inhimilliset tunteet ja luonto ovat suomalaisen runouden valtavirtaa, joka tempaa mukaansa, eikä siitä puutu huumoriakaan. Runokirjoissakin oli helmiä. Tulipalosta pelastunut, sammutusvedestä aaltoileva Aale Tynnin Runot tai alakouluajoilta säästynyt hupaisia ja hurskaita runoja lapsille sisältänyt kirja ovat aarteita. Niin hieno tunnelma syntyi lyyrisissä merkeissä, että päätimme pitää useamminkin näitä runojuhlia.