Laura Kolbe jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston Euroopan historian professorin tehtävästä syyskuussa. Takana on puolivuosisataa yliopistoelämää ja vaikuttamista eri tehtävissä: ylioppilaskunnassa, tutkijana, sitten professorina ja eri luottamustehtävissä.
Millainen tiedemaailman vaikuttaja olet ollut?
Yliopistoelämään kuuluu kolme ulottuvuutta: tutkija, opettaja ja yhteiskunnallinen vuorovaikuttaja. Olen ollut aktiivinen niistä jokaisella. Tutkijana olen panostanut erityisesti kaupunkihistoriaan. Olen pyrkinyt olemaan hyvä opettajana ja aktiivinen toimija ylioppilaskunnassa. Yhteiskunnallinen vuorovaikutukseni on perustunut snellmanilaiseen ajatteluun: kun on saanut sivistystä, sitä jaetaan muille.
Mikä muuttuu, kun professorista tulee professori emerita?
Olen nyt siirtynyt ”pitkälle apurahalle”. Oikeastaan mikään ei ole vielä muuttunut paljoa, enkä ole ajatellut jääväni eläkkeelle. Kirjoittamis- ja tutkimustyöt jatkuvat. Tämän vuoden loppuun olen vierailevana tutkijana Torontossa. Jatkan myös yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tietenkin jokapäiväinen sitoutuminen työtehtävään, näkyminen yliopistolla ja hallinnon tuomat velvoitteet päättyivät jäädessäni eläkkeelle.
Millaisia suunnitelmia sinulla on uuteen elämänvaiheeseen liittyen?
Yksi syy siihen, miksi lähdin vierailevaksi tutkijaksi Torontoon, oli se, etten yli 20 vuotta kestäneen professuurini aikana kysynyt kertaakaan virkavapaata. Ajattelinkin lähivuosina kiertää enemmän maailmaa. Haluan nähdä ystäviäni ja tuttujani eri puolilla maailmaa. Tulin valituksi Suomen kotiseutuliiton valtuuston puheenjohtajaksi viime elokuussa. Aion paneutua kotiseututoimintaan.
Jakaisitko jonkun vinkin lähivuosina eläköityvälle?
Kanadassa olen havainnut, että eläkkeelle jäätyään monet ystävistäni ja kollegoistani osallistuvat hyväntekeväisyyteen ja vapaaehtoistoimintaan. He toimivat oman yhteisön hyväksi. Kansalaisjärjestötoiminta voi rikastuttaa elämää, samoin kulttuuri- ja liikuntatapahtumat.
