Pointit
”Pieni on sen äidin rakkaus, joka ulottuu vain omiin lapsiin”. Uskon vahvasti ”koko kylä kasvattaa” ajatteluun. Jokainen aikuinen on ”vanhempi” kaikille lapsille.
”Mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon.” Mikään saavutus ei ole sen arvoinen, että menettää itsekunnioituksensa ja inhimillisyytensä.
”Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, tänään istuttaisin omenapuun.”
Olen parantumaton optimisti ja maailmanparantaja. Haluan tehdä töitä sen puolesta, että maailma on parempi paikka.
Hanna Markkula-Kivisillan vaikuttajaura on kestänyt yli 40 vuotta. Ensimmäiset 20 työvuotta hän vaikutti politiikassa, minkä jälkeen tilalle tulivat muut yhteiskunnalliset tehtävät.
Missä vaikutat tällä hetkellä?
Tällä hetkellä näkyvin luottamustehtäväni on SOSTEn (Suomen sosiaali ja terveys ry) hallituksen puheenjohtajuus. SOSTEn kautta olen nimetty yhdeksi Suomen edustajaksi Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaan.
Mikä on Euroopan talous- ja sosiaalikomitea?
Talous- ja sosiaalikomitean tavoitteena on tuoda kansalaisyhteiskunnan ääni EU:n päätöksentekoon. EU:ssa on kaksi komiteaa, alueiden ja talous- ja sosiaalikomitea. Aluekomiteassa on edustus puolueryhmittäin. Sosiaalikomitean edustus muodostuu kolmesta ryhmästä: työntekijöistä, työnantajista ja järjestöistä. Komitean 329 jäsenestä yhdeksän tulee Suomesta. Meitä edustavat EK, kauppakamari, yrittäjät, SAK, AKAVA, STTK, MTK, kuluttajaliitto ja SOSTE.
Mitä komitea tekee käytännössä?
Komitea antaa lausuntoja EU-parlamentille, ministerineuvostolle ja komissiolle. Neuvoston suuren koon vuoksi toiminta on organisoitu EU-parlamentin tapaan. Jaostot valmistelevat asiat täysitunnolle. Jollekin komitean jäsenelle lankeaa raportoijan tehtävä, joka on varsin itsenäinen. Raportti käsitellään valmisteluryhmässä, valiokunnassa ja täysistunnossa. Raportoijan tehtävä on myös lobata asiaa eteenpäin, vaikuttaa EU-parlamenttiin.
Millainen on oma roolisi ja millaisena olet kokenut sen?
Pienten maiden edustajalla on kolme jaostopaikkaa. Vaikutan sosiaali- ja työllisyyden, talous- sekä ulkosuhteiden jaostossa.
Jaoston jäsenenä on kirjaimellisesti tiedon äärellä. Kuulemme asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa. Olen huomannut, että monet meille itsestään selvät asiat eivät välttämättä olekaan sitä muualla EU:ssa. Hyvä esimerkki on EU:n saaristostrategia, jota valmisteltaessa huomio kiinnittyi lähinnä Välimeren olosuhteisiin.