Kuka on lähimmäiseni?

Kansallisrunoilijamme J. L. Runeberg esittää virressä 431 oleellisen kysymyksen: kuka on lähimmäiseni ja ketä minun tulisi rakastaa kuin itseäni?

Tällä Runeberg viittaa rakkauden kaksoiskäskyyn, joka kehottaa meitä rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Samaa kysymystä pohti alkuvuodesta myös Yhdysvaltojen varapresidentti J. D. Vance puolustaessaan presidentti Trumpin päätöstä käytännössä lopettaa kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun rahoittaminen.

Erikoisen tilanteesta teki se, että varapresidentti Vance perusteli kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamisen lopettamista kristinuskon opetuksilla. Varapresidentti tulkitsi kristillistä käsitystä lähimmäisenrakkaudesta niin, että ensin tulisi rakastaa omaa perhettä, sitten naapuria, sitten paikallista yhteisöä, sitten oman maan muita kansalaisia ja vasta sitten asettaa muu maailma etusijalle.

Varapresidentin teologinen ajattelu asettuu kuitenkin outoon valoon pohdittaessa esimerkiksi Jeesuksen vertausta laupiaasta samarialaisesta. Jeesus vastasi tällä vertauksella hänelle esitettyyn kysymykseen, kuka on hänen lähimmäisensä.

Vastaukseksi Jeesus kertoi tarinan juutalaisesta miehestä, jonka ryöstäjät olivat pahoinpidelleet ja joka makasi maantien varrella. Miestä eivät auttaneet ohikulkeneet ”lähimmäiset”, samaan kansaan kuuluneet pappi ja leeviläinen, vaan samarialainen, joita juutalaiset pitivät tuolloin vihollisinaan.

Jeesuksen viesti on, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja jokaista tulisi auttaa, ei ainoastaan omaa perhettämme tai omaan kansaan kuuluvia. Kyse on myös niiden auttamisesta, jotka näyttävät erilaisilta ja vaikuttavat vierailta. He kaikki ovat meidän lähimmäisiämme.

Jeesuksen vertauksen voi ymmärtää myös tarinassa autettavan miehen näkökulmasta: meidän pelastuksemme riippuu viime kädessä, kuten vertauksessa pahoinpidellyn miehen kohdalla, niistä, joita saatamme pitää ”muukalaisina”. Kristittyinä meidän tehtävämme onkin huolehtia kaikista apua tarvitsevista ja näin elää todeksi kristillistä käsitystä jokaisen ihmisen korvaamattomasta arvosta Jumalan kuvana.

Myös Runeberg tiesi tämän, sillä hänen vastauksensa kysymykseen kuuluu näin: ”Oi Herra, kaikki päällä maan loit lähimmäisiksemme, myös kieleltään ja uskoltaan niin vieraat toisillemme. Kun sinulta saa hoivansa myös kaukainen maa, kansa sen, niin ketään torju emme.”

Antti Laine TT,
kirkollisten ja ekumeenisten suhteiden päällikkö,
Kirkon Ulkomaanapu

Tämä artikkeli on julkaistu lehdessä 4/2025.

Piditkö artikkelista?