Monikompleksisen haastevyyhdin keskellä ei kannata hoitaa vain oireita, vaan pureutua juurisyihin. Ja niitä juurisyitä pitäisi hoitaa yhdessä tavoitteellisesti.
Jos tähän asti ollaan samaa mieltä, niin kirjoitan jo nyt, että vastaus haasteisiin on lähimmäisen rakkaus.
Saanen selittää. Pidän yksilökeskeisen elämäntavan yleistymistä syypäänä siihen, että yksinäisyyden ja osattomuuden kokemukset, mielenterveysongelmat, eristäytyneisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet. Samaan aikaan erilaisten arki- ja elossapitoyhteisöjen rooli on heikentynyt merkittävästi, ja tukea tarvitsevien ihmisten ensisijaisena keinona on turvautuminen palvelujärjestelmään.
Tämä johtaa kalliiseen ja oireita hoitavaan toimintaan ilman ongelmien perussyihin puuttumista.
Mitäs jos tunnistetaan yhdessä, että vanhassa on vara parempi. Kyläkulttuurissa oli paljon hyvää. Yhdessä pidettiin toisista huolta. Autettiin ja tuettiin silloin, kun siihen oli tarve.
Toimiminen lähiyhteisössä mahdollistaa tuen saamisen ja antaa jokaiselle merkityksellisen roolin.
Nykyistä yksilökeskeistä elämäntapaa ohjaavat liiaksi kilpailun ja vertailun mekanismit. Minusta tämä on juurisyy monille hyvinvoinnin ongelmille.
Entä jos otettaisiin takaisin tapa auttaa ja tukea toinen toistamme? Siinä toteutuu lähimmäisenrakkauden ydin: otetaan toiset huomioon, autetaan ja kunnioitetaan toisiamme. Toimijuus vaatii halua osallistua, mutta samalla vahvistaa yhteisöön kuulumisen tunnetta ja siten omaa hyvinvointia. Kuulostaako Kansallisen senioriliiton toimintaan jo kuuluvalta vai tarvitsisiko toteutuakseen vielä toimia?
Usein elämä vie pohtimaan, kuinka tehokas olen, mitä saan aikaan ja onnistunko hankkimaan omaisuutta, mainetta tai valtaa. Mutta mikä lopulta on arvokasta ja tärkeää? Silloin puhutaan ystävistä, perheestä, naapureista ja muista läheisistä. Niistä hetkistä, joista mieleen ja sieluun jää jälki rakkaudesta ja tunne siitä, että olen merkityksellinen.
Kesällä on mahdollisuuksia tärkeiden yhteyksien vaalimiseen. Tapaamme toisiamme kesäjuhlissa, mökkivierailuilla, kauppareissulla, hakiessa postia postilaatikosta tai ehkä rappukäytävässä. Mitäs jos otetaan asiaksi kohdata ja kysyä: Mitä kuuluu? Eikä oletetakaan vastaukseksi pelkästään, että ihan hyvää minulle kuuluu.
Juha Rintamäki
Helsingin seurakuntayhtymän johtaja
