Kuopion-kodin eteisessä matkalaukku odottaa jo valmiiksi pakattuna. Haastattelua seuraavana aamuna Jouni Parkkali, 71, on taas lähdössä.
Parkkali on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä lentopalloilijoista. Itse hän ei tosin saavutuksiaan luettele.
– Sieltä netistähän niitä voi katsella, hän toteaa leppoisasti.
Netistä löytyykin vaikuttavaa luettavaa: Parkkali voitti Pieksämäen NMKY:n kanssa 1970–1980-luvuilla peräti seitsemän peräkkäistä Suomen mestaruutta ja pelasi yli 270 A-maaottelua. Hän on lajin legenda ja yksi parhaista suomalaisista lentopalloilijoista kautta aikojen. Parkkali pelasi ammattilaisena myös ulkomailla, Turkissa ja Italiassa ja jatkoi ammattilaisuransa jälkeen vielä valmentajana, managerina ja suomalaisen juniorilentopallon kehittäjänä.
Vuoret lumosivat
Sveitsissä valmentaessaan Parkkali innostui vaeltamisesta Alpeilla.
– Ei tarvinnut kuin kävellä ylös vuorenrinnettä, niin sydän löi 130–140 kertaa minuutissa. Urheilijana olisi pitänyt juosta hirveätä vauhtia, että sykkeen olisi saanut niin korkealle, hän sanoo.
Ensin Parkkali vei vuorille ystäviään. Sitten tuli pyyntöjä satunnaisilta yksityisryhmiltä. Sana levisi ja Parkkali alkoi järjestää lento- ja koripalloleirejä sekä leirikoulumatkoja. Liikuntamatkat-yrityksensä Parkkali perusti vuonna 1996.
– Tämä ammatti syntyi kuin itsestään – vaikka en minä kyllä tunne, että tämä on ammatti, Parkkali sanoo.
Haastattelua seuraavana päivänä hän on lähdössä taas, tällä kertaa opastamaan ryhmää Dalmatian rannikolle Kroatiaan.
Yritys järjestää myös patikointimatkoja senioreille. Senioriliiton kanssa niitä on tehty jo kuusi. Seuraavan kerran, lokakuussa 2026, Senioriliiton kanssa suunnataan Itävallan Achenseehen.
Parkkali vie muutkin ryhmänsä yleensä Keski-Eurooppaan, urheilu-uran ajalta tuttuihin maisemiin Itävaltaan ja Italiaan: Val di Fiemme, Val di Sole, Achensee, Andorra, hän luettelee kohteita.
Parkkali on vuosikymmenten aikana valinnut henkilökohtaisesti matkojen vaellusreitit, pienet perhehotellit ja ruokapaikat.
– Sanon aina lentokenttäbussissa, että nyt voi heittää aivot narikkaan ja nauttia. Ja jos jokin on pielessä, siitä pitää sanoa. Että minä olen Savosta, ja meillä on siellä tapana puhua suoraan. Sitten ne rupeaa nauramaan, että vai suoraan. Siitä se lähtee, Parkkali juttelee.
Kerran nimittäin kävi niin, että vieras oli juonut aamukahvinsa mustana koko reissun ja harmitteli matkan jälkeen, kun ei sokeriakaan saanut. Italiassa sokeri on pakattu pitkänmallisiin pusseihin. Vieras ei ollut tunnistanut niitä sokeriksi eikä kehdannut kysyä, vaikka sokerit olivat olleet hänen nenänsä edessä joka aamu.
Tarinoita ja uusia tuttavia
Seniorimatkoilla yhteisöllisyys korostuu. Koko seurue asuu samassa pienessä hotellissa ja tuttuja tapaa jo aamupalapöydässä. Päivisin retkeillään ja iltaisin syödään yhdessä. Kolmantena tai neljäntenä päivänä ihmiset alkavat kertoa elämästään.
– Sieltä selviää monenlaisia tarinoita, Parkkali sanoo.
Patikoinnista ei oteta turhaa stressiä. Tarvittaessa ryhmä jakautuu kunnon mukaan ‘metsäkauriisiin ja kameleihin’, kuten Parkkali sanoo. Hyväkuntoiset voivat kiivetä ylemmäs vuorille, hitaammat kulkevat rauhassa alempana. Ensimmäisenä päivänä innokkaimmat pinkovat yleensä hirveätä vauhtia ohi Parkkalista ja puhkuvat ja puuskuttavat sitten ensimmäisellä taukopaikalla.
– Mihin teillä on kiire, viimeisenä tuleva Parkkali kysyy heiltä silloin leppoisasti.
Eurooppalaiset alppimaisemat ovat Parkkalille rakkaita. Kaikkein parasta on kuitenkin matkalaisten kasvoilla loistava ilo.
– Se, kun mukana olleet sanovat, että onneksi lähdin, en olisi ikinä uskonut, että jaksan tuonne ylös asti, Parkkali sanoo.
Nykyään yrityksessä on mukana myös seuraavaa sukupolvea, mutta Parkkali itse lähtee edelleen reissuun kuutisen kertaa vuodessa. Muuten arki rullaa kotona Kuopiossa yhdessä Vuokko-vaimon kanssa.
Itsestään on pidettävä huolta
Parkkali käy kuntosalilla neljä kertaa viikossa. Lisäksi hän kävelee juoksumatolla, tekee porrastreenejä ja venyttelee. Polvi on viime aikoina reistaillut. Jotta nuorten kintereillä pysyy, on kehoa huollettava nykyään vähän enemmän.
Mutkaton suhtautuminen omaan kehoon muistuttaa urasta ammattiurheilijana.
– On maailman yksinkertaisin asia saada lihaskunto pysymään jaloissa. Lihaksia pitää vain vahvistaa toistoilla, ei se sen monimutkaisempaa ole, hän sanoo ja saa kaiken kuulostamaan helpolta.
Kuntosalin jälkeen Parkkali suuntaa Kuopion torille. Siellä juodaan kahvit vanhojen kavereiden kanssa, “ja haukutaan poliitikkoja”, Parkkali sanoo ja nauraa taas.
Parkkali lienee pappaparlamentin kovakuntoisin. Edellisvuonna patikkareissuilla syke tosin nousi tavallista nopeammin. Parkkali hakeutui aikailematta selvittämään asiaa, ja hyvä niin: 70 prosenttia vasemmasta sepelvaltimohaarasta oli tukossa. Kun vakavan vaivan sai kiinni ajoissa, hoito onnistui helposti.
– Menin sairaalaan aamulla stenttiä laitattamaan ja iltapäivällä olin jo torikahveilla, hän sanoo.
Mutta itsestään pitää välittää ja vaivat selvittää, hän sanoo. Parkkali ihmettelee niitä, jotka hoitavat autojaan huolella, mutteivät pidä omasta kehostaan huolta lainkaan.
– Minä olisin ottanut vaikka pankkilainan, että olisin saanut tämän selvitettyä ja hoidettua, hän sanoo.
– Minulla on sellainen ajatus, että haluan tässä vielä potkia ja mennä eteenpäin.
Millaista esimerkkiä näytät?
Silloin tällöin Parkkali luennoi hyvinvoinnista, viimeksi huhtikuussa Hämeenlinnan senioreille. Yleisöstä kysytään usein, miten ihmeessä puolison saisi sohvannurkasta liikkeelle.
– Niin, minähän olen koulutukseltani myös personal trainer ja liikunnanohjaaja. Olen ollut naimisissa vaimoni kanssa pian 50 vuotta, mutten ole vielä saanut häntä paljoa liikkumaan, Parkkali nauraa, mutta vakavoituu sitten.
Jos syytä itsestään huolehtimiseen ei tahdo muuten löytyä, Parkkali kehottaa ajattelemaan lapsenlapsia. He näkevät, kuinka isovanhemmat toimivat ja ottavat siitä mallia.
– Millaista esimerkkiä haluat näyttää? Parkkali kysyy.
Hän kannustaa siirtämään hyvinvointikapulaa suvun ketjussa eteenpäin: omalla esimerkillä, kannustamalla urheilun pariin tai vaikka kuittaamalla juniorien jääkiekkoleirin laskun, jos sellaiseen on mahdollisuus.
Parkkali itse teki 11-vuotiaan pojanpoikansa kanssa aikanaan sopimuksen saunan lauteilla.
– Jos sinulla on joskus vaikeuksia minkä tahansa asian kanssa, etkä uskalla äidille kertoa, kerro ukille, hän sanoi pojalle.
Kun ukki aluksi kyseli, onko kaikki hyvin, vastaukset olivat yksisanaisia. Parkkali jatkoi kyselemistään. Nykyään pojanpoika on 20-vuotias.
– Kyllä ne vastaukset ovat nykyään pidempiä, hän sanoo. Yhteys lapsenlapseen on tiivis ja läheinen.
Elämänasenne ratkaisee
Vaikka Parkkali tunnetaan saavutuksistaan lentopallon parissa, tulee tunne, että varsinainen intohimoaihe on elämänasenne ja hyvinvointi paljon laajemmin.
– Niin, eräässä valmennuksessa minulta kysyttiin, mistä haluaisin, että minut muistetaan. Vastasin heti, että muustakin kuin lentopallosta, Parkkali sanoo.
Parkkali kertoo avoimesti elämästään luennoillaan ja patikkamatkoillaan.
– Olin 15-vuotiaana pitkätukkainen huligaani, erosin lukiostakin kolmantena päivänä. Kaikki sanoivat, ettei sinusta tule mitään, ei ole kieli- eikä matikkapäätä, hän muistelee. Mutta urheilun myötä Parkkali oppi ja puhuu nykyään sujuvasti sekä englantia että italiaa.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä, Parkkali sanoo. Se pätee niin patikkamatkoihin, liikuntaharrastukseen kuin moneen muuhunkin asiaan elämässä.
– Yritän noudattaa omia neuvojani ja opiskelen parhaillaan espanjaa, vaikka vaikeatahan se tahtoo olla, Parkkali nauraa.
