Minäpä kerron, että Aurinkorannikon seniorit ry on ensimmäinen suomalainen senioriyhdistys Espanjassa. Toiminta on käynnistymisvaiheessa. joten otin haasteen vastaan ja lähdin tammikuussa Fuengirolaan selvittämään, millaiset edellytykset yhdistyksellä on jalkautua eläkeläisten paratiisiin, jossa talvisin asuu n. 20 000 suomalaista.
Analyysini tuloksena totesin, että Aurinkorannikolla toimii kymmeniä kotimaisia yhdistyksiä, jotka tarjoavat toimintaa eläkeläisille. Kaikki muut paitsi suurin, Asociacion Finlandesa Suomela, ovat rekisteröityjä Suomeen. Löytyi rekisteröimättömiä yhteisöjä sekä suomalaisten ylläpitämiä tapahtumaravintoloita. Markkinarako uudelle toimijalle on kapea.
Selvitin myös, mitä Fuengirolan kaupunki tarjoaa ikääntyville. Kaupungin strategiana on edistää aktiivista ikääntymistä, sosiaalista vuorovaikutusta ja kulttuurista rikastumista. Sen vanhusohjelma on monipuolinen. Kaupungissa on elokuvateatteri ja kulttuuritiloissa espanjalaista ohjelmaa.
Kuukauden aikana osallistuin yhdeksään suomalaiseen tilaisuuteen. Haastattelin 100 suomalaista, joille kerroin uudesta yhdistyksestä. Järjestin Senioriaamiaisen Tapahtumaravintola Kukossa, josta ilmoitin Fuengirola.fi -lehdessä. Uuden yhdistyksen toimintaedellytyksistä neuvottelin kuuden henkilön kanssa.
Vierailuni tuloksista kirjoitin 7-sivuisen kehittämissuunnitelman, jonka toimitin Senioriliiton hallitukselle ja Helsingin senioripiirille. Ehdotin kolmea vaihtoehtoa, jotta toiminta Aurinkorannikolla saataisiin käyntiin. Se käynnistyy vain liiton erityistoimenpitein ja innovatiivisten jäsenten modernilla otteella. Kaksoisjäsenyys paikallisyhdistyksessä ja Aurinkorannikolla on yksi avain seniorien monimuotoistuneeseen elämään. Tarvitaan uusi yhdistyskonsepti ja sen luomiseen espanjalaisesta twististä kiinnostuneita innovaattoreita. Kuka uskaltaa tähän kyytiin?
Sirpa Teräväinen
Puheenjohtaja